Keskustelu työhyvinvoinnista jatkuu ja saa uusia piirteitä näinä aikoina. Monessa yhteisössä työskennellään kovien paineiden alla ja tämä edellyttää jokaiselta vahvaa kykyä itsensä johtamiseen. Omien reaktiotaipumusten pohtiminen ja kyky niiden säätelyyn ovat avaintaitoja, joiden tarve korostuu erityisesti nyt. Miten sinä reagoit paineen alla? Osaatko olla itsellesi myötätuntoinen – vai tunnistatko peilistä tiukkailmeisen tyypin, joka vaatii lisää ja on tyytymätön, jos kaikki ei mene täydellisesti? Armollisuutta, kiitos! 😊
Useissa asiantuntijaorganisaatiossa ollaan edelleen hybridityöskentelyn muotoutumisvaiheessa. Kun toimivat rutiinit muuttuivat – uusien rakentuminen voi edelleen aiheuttaa monella tasolla päänvaivaa ja paineita. Pitäisikö olla enemmän toimistolla? Teams-putki jatkuu edelleen, miksi menisin? Tämä on jostain luopumista ja uuden omaksumista, ilman että kuva uudesta on vielä kirkas. Käytännön kysymykset rationaalisella tasolla alkavat ratketa ensimmäiseksi – oppiminen on kuitenkin hidasta emotionaalisella tasolla.
Tästä mielenkiintoinen havainto liittyy vuorovaikutustaitojen uudelleen muotoutumiseen. Virtuaaliympäristössä olemme oppineet pyytämään puheenvuoroja – argumentoimaan selkeästi ja tyhjentävästi omat ajatuksemme. Muut kuuntelevat mikrofonit suljettuina, kunnes joku toinen käyttää oman puheenvuoronsa. Näin olemme oppineet kommunikoimaan, ettei palavereista tulisi hymähtelyjen ja päällekkäin puhumisen sekamelskaa. Edelleen hämmästyttävän usein kasvojen sijaan ruudulla näkyy vain nimikirjaimet tai stabiili profiilikuva, joka jättää merkittävän osan vuorovaikutteisuudesta piiloon. Ilmeet ja eleet pysyvät yksityisyyden suojassa.
Niin – se mielenkiintoinen havainto liittyy siihen, että olen huomannut joissain kasvokkain tapahtuvissa vuorovaikutustilanteissa samaa. Aktiivisen kuuntelun taito, joka kasvokkain tapahtuvissa
vuorovaikutustilanteissa on merkittävä osa onnistunutta kommunikointia – näyttäisi lukittuneen Teams-moodiin. Huoneessa olevat ihmiset käyttävät harkittuja yksittäisiä puheenvuoroja ja muut kuuntelevat ilmeettöminä.
Valmentajana olen viime aikoina poikkeuksellisen paljon ollut rakentamassa vuorovaikutuksen siltoja ihmisten välille, jotta keskusteluun syntyisi virkistäviä virtauksia. Kiinnostavaa ja palkitsevaa kyllä, mutta sikäli erikoista, että kyseessä näyttäisi olevan taito, joka on vaan nyt päässyt muutaman vuoden aikana rapautumaan.
Ja miten se paineen alla oleminen tähän liittyikään? No sillä tavoin, että kun tekemistä on paljon ja se näyttäisi olevan tässä ajassa aika pirstaleista touhua – huomio kiinnittyy suoriutumiseen ja nämä vuorovaikutushommat saattavat jäädä siinä tohinassa vähän sivuraiteille.
Ehkä nyt on hyvä hetki kiinnittää huomiota aidon dialogin syntymiseen, mutkattomaan rentoon keskusteluun ilman annettujen puheenvuorojen kyttäämistä. Käsillä oleva teema rikastuu aidossa läsnä olevassa vuoropuhelussa ja saa sellaisia ulottuvuuksia, mitkä pelkkä argumenttimiekkailu helposti jättää ohueksi.
Milloin jutellaan tästä lisää?
Kirsi Kunnaksen runo Meritähdestä puhuttelee edelleen (Tiitiäisen pippurimylly, 1991 WSOY)
”Eli merenpohjassa Meritähti, tuhat tonnia vettä yllä.
– Minä jaksan kyllä, sanoi Meritähti.
– On terävät sakarat, ja litteät pakarat ja paineenkestävät kakarat.”
Kirjoittajana toimii sydämenpalolla organisaatioiden kehittämiseen omistautunut Anne Salonen, yksi kehittämisyhtiö Tresentio Oy:n ylpeistä tekijöistä/omistajista.
